Tuoreimmat kuulumiset

Suutari Patiini muutti Mandinkulmaan


20.03.2017

Teksti ja kuva: Kirsi Kuusisto

 

Suutari- ja Nahkapaja Patiini on vajaan 10 vuoden olemassaolonsa aikana ehtinyt muuttaa Seinäjoen keskustassa kahdesti, viiden vuoden välein. Asiakkaita ensin Kauppakadulla, sitten Matti Visannin kujalla ja nykyään Koulukatu 20:ssa palveleva suutarimestari Kirsti Punkari tuntee niin keskustassa asioivien kuin sen kivijalkayrittäjienkin ilot ja surut.

 

– Sain niin paljon palautetta parkkipaikkojen puutteesta tuolla Matti Visannin kujalla, että muutto oli tehtävä. Suutarilla käynti on semmoista pika-asiointia. Kengät käväistään tuomassa ja noutamassa, ja autoilevat asiakkaat haluavat löytää parkkipaikan nopeasti ja helposti. Nyt asiakkaani pääsevät halutessaan ajamaan vaikka oven eteen, ja parkkitilaa löytyy helposti hyvin lyhyen kävelymatkan päästä, toteaa Kirsti Punkari tyytyväisenä.

 

Patiinin uusi tila on noin 20 neliötä suurempi kuin entinen ja paremmin saavutettavissa. Muutto tuli nopealla aikataululla.

– Olihan se yksinyrittäjälle melkoinen rupeama, mutta se kannatti tehdä, vaikka muuttokulut rassaavat edelleen.

 

Rakennusalallakin noin 20 vuotta toimineella Punkari suhtautuu ymmärtäväisesti Keskustorin ja sen ympäristön rakentamiseen. Suutari- ja Nahkapaja Patiinille oli kuitenkin järkevämpää siirtyä ”väljemmille vesille”. Uudet tilat sijaitsevat Kiinteistö Oy Mandinkulmassa, Koulukatu 20:ssa, sisäpihan puolella. Kulku liikkeeseen on SPR:n ja INFO Seinäjoki –kirjakaupan välistä. 

 

 

 

 


Takaisin uutisiin

Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä

Sulje sivuvalikko