Tuoreimmat kuulumiset

Yleisötilaisuudessa kerrottiin rakentamisen seuraavista vaiheista


20.02.2017

Maanalaisen pysäköintilaitoksen kuukausittainen yleisötilaisuus pidettiin 8. helmikuuta Seinäjoen Apila-kirjaston Jaaksi-salissa. Tilaisuudessa puhutti parkkipaikkojen riittämättömyys Keskuskadulla.

 

Yleisötilaisuus keskustorin rakentamisen edistymisestä oli järjestyksessään jo neljäs. Tilaisuudessa puhujina toimivat pääurakoitsija Lemminkäinen Infra Oy:n edustaja, työmaapäällikkö Kari Koskinen ja Seipark Oy:n toimitusjohtaja Mika Mäntykoski. Tilaisuudessa kerrottiin rakennustöiden siirtymisestä toiseen vaiheeseen ja sen vaikutuksista kulkuyhteyksiin työmaan läheisyydessä.

 

Tilaisuuden aluksi yleisöä mietitytti, oliko maanrakennustöiden yhteydessä löytynyt historiallisia esineitä. Koskisen mukaan mitään erikoista ei ole tullut vastaan. Yleisöä kiinnosti myös tietää, minkälainen maaperä rakennusalueella on ollut: puhutaan savisesta ”lillusta”, jonka päälle Seinäjoen keskusta on rakennettu. Työmaalla on ollut ”lilluakin”, mutta syvemmällä maapohja on muuttunut kovemmaksi ja näin ollen hyväksi pysäköintilaitoksen perustamista ajatellen.

 

Parkkipaikat aiheuttivat huolta alueen yrittäjissä

 

Erityisesti keskustorin läheisyydessä toimivat yrittäjät olivat huolissaan alueen paikoitusmahdollisuuksista. Yrittäjiä harmittaa kuukausiluvalla pysäköivät tahot työmaan lähikaduilla, kun autopaikat ovat jo muutenkin vähentyneet rakennustöiden takia. Osa kuukausiluvalla pysäköitsijöistä on rakennustyömaillakin työskenteleviä. Tähän luvattiin kiinnittää huomiota ja välittää viestiä eri työmaiden urakoitsijoille.

 

Keskustorin pysäköintilaitoksen rakentaminen etenee toiseen vaiheeseen

 

Pysäköintilaitoksen rakentamisen toinen vaihe käynnistyi viikolla 7 vesi- ja viemärilinjojen siirtotöillä, joiden johdosta Keskuskatu on suljettu liikenteeltä. Keskuskatu on suljettuna toisen vaiheen ajan. Toisen vaiheen arvioitu kesto on noin viisi kuukautta. Toisen vaiheen tukiseinien rakentaminen alkaa viikolla 9. Tukiseinien rakentaminen kestää arviolta muutaman viikon.

 

Tilaisuudessa Koskinen kertoi eri rakennustyömaiden yhteensovituspalavereista, joissa pohditaan ratkaisuja neljän eri rakennustyömaan logistiikan onnistumisen varmistamiseksi.

 

— Joudumme tekemään tukipontitusta Koulukadun keskelle, jotta Kassatalon elementtirekka pääsee nosturin juurelle. Vastaavasti samasta paikasta voidaan nostaa tarvittavat rakennustarvikkeet myös toriparkin alueelle. Paikka on käytössä kesäkuuhun saakka, jolloin heillä on raskasrakentaminen suoritettu. Ennen kuin pääsemme eteenpäin koulukadulla, pitää meillä olla kansi valmiina Keskuskadulla, niin että Kassakulman urakoitsija pääsee sen kautta läpi työmaalle, Koskinen kertoi.


Takaisin uutisiin

Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä

Sulje sivuvalikko